Ruutiaisen puutarha - Asiakaslähtöisyys

Asiakaslähtöisyys

Puutarhamme on tähdännyt aina mahdollisimman hyvään tuotteiden ja toiminnan laatuun. Koulutamme poimijat erityisen tarkasti, jotta saamme omien asiakkaidemme toivomaa laatua, täysin kypsiä, puhtaita, ehjiä ja tuoreita marjoja. 

Lajittelemme marjat vielä pakkausvaiheessa. Rasiamarjat pakkaamme marjan tarkkuudella. Marjamme ovat erityisen tuoreita. Toimitamme niitä myyntipisteisiimme ja kauppoihin useita kertoja päivässä.

Kehitämme tuotteitamme asiakaslähtöisesti. Etsimme jatkuvasti uusia, kiinnostavia marja- ja hedelmälajeja ja niiden lajikkeita. Varsinkin mansikkalajikkeet kehittyvät nopeasti. Niitä meillä on kokeiltavana vuosittain yleensä useita. Tavoitteemme on löytää mahdollisimman hyvän makuisia ja laadukkaita lajikkeita varhaisesta kesästä syksyyn asti. Haluamme tarjota asiakkaillemme jatkuvasti uusia makuja, uutta nähtävää ja ahaa-elämyksiä.

Kuuntelemme asiakkaidemme toiveita. Sovittaessa voimme esimerkiksi poimia marjat kannattomiksi. Kiteen keskustassa ja jakelureittiemme varrella asuville voimme tuoda marjat kotiin asti, mikäli asiakas ei voi itse niitä noutaa myyntipisteistämme.

 

Verkkosivuston valmisti Mari Kokkonen  ¦  mari@marikokkonen.fi